Muutin Äänekoskelle vuonna 2010. Se tapahtui salamarakkauden seurauksena, joten en oikein ehtinyt ajatella mihin olen muuttamassa. Aluksi luulin, että tämä on Jyväskylän esikaupunki, jossa olin vaihto-opintojani ollut suorittamassa. Olihan tämä entiselle lähiön lapselle tuttu rutiini, asua jossain kaukana ja kulkea maantietä pitkin yliopistolle. Kun minulle selvisi, että Äänekoski onkin itsenäinen kaupunki, alkoi äänekoskelaisen identiteettini rakentaminen. Hyvä alku identiteettini rakentamiselle oli esittäytyä Finnish for foreigners- kurssien opettajille olevani ”Olga Äänekoskelta”. Hyvänä jatkona oli kotikieleni venäjän nopea vaihtuminen suomen kieleen. Päätin jo varhain Äänekoskelle muutettuani, että minusta tulee isona suomenkielinen kirjailija.

Kotiutuminen suomalaiseen kulttuuriin alkoi perinteisesti suomen kielen opinnoista. Ensimmäisen vuoteni Finnish for foreigners- seikkailujen jälkeen tartuin suomalaisiin klassikoihin, Kalevalaan ja Seitsemään veljekseen. Näiden klassikoiden innoittamana päätin hakeutua luovan kirjoittamisen opintoihin. Huomasin että Äänekosken runokulttuuri on omaleimaista ja vahvaa. Aloitin yhteistyön heti alusta lausunnan voimahahmo Maija Piitulaisen kanssa. Paikallisrunoilija Veikko-Kalevi Riihinen tuli tutuksi Kynärin runokahviloista ja yhteisten musiikkiprojektien myötä. Äänekosken kirjastoa rakastan koko sydämellä ja lainausautomaatilla usein joudun vastaamaan lasten kysymyksiin mihin kaikkia lainaamiani 18 runokirjaa tarvitsen. Uusin projektini runouden parissa on runoäänite, jonka lausujana on Pilvi Honka. Parhaat yhteistyökumppanit löytyvät läheltä!

Entisenä kansainvälisenä opiskelijana koin myös omat kulttuurishokkini Äänekoskella. Jyväskylässä kolmannes väestöä on opiskelijoita, usein muualta tulleita, joka teki ihmisiin tutustumisesta helppoa. Äänekoskella kaikki tuntevat valmiiksi toisensa, eikä verkostoitumisen tarvetta yleensä koeta paikallisten keskuudessa. Perustin pian muutettuani musiikkialan yrityksen ja saimme perheenlisäystä kaksin kappalein. Kirjoista ja Suomi-filmeistä tuttua vanhaa iloista maaseutua, jossa tervehditään ja käydään kylässä ei aikanani enää ollut. En ole itsekään tyypillinen ”maalainen” jolle kaikki tarvittava löytyy omalta takapihalta ja lähimetsästä. Kaipaan kaupunkilaiselämästä teattereita, kahviloita ja konsertteja. Pietarin ihmispaljouteen väsyneenä mietin aikoinaan, että taidan olla introvertti. Kuunneltua tarpeeksi maaseudun hiljaisuutta huomasin, että sekään ei pelkästään ole minua varten. Asuntomme Hietamassa, Saarijärventien varrella mahdollistaa juuri sellaisen ”hybridiasumisen” joka sopii perheellemme parhaiten. Meillä on tilaa ja omaa rauhaa mutta maantietä pitkin pääsee pohjoisen ja etelän keskuksiin nopeasti. Liikenne- ja etäyhteyksien myötä maailmasta on tullut entistäkin pienempi.

Vuosien varrella Äänekoskella on nähty monenlaisia aikoja. Skoolasimme, kun paljon käyttämämme Honkolan risteys, sai vihdoin parannuksensa. Kaupungin keskusta on muuttunut ja etenkin ravintolatarjonta on lisääntynyt. Muutettumme tänne vaihtoehtoina ulkona syömiseen olivat vain ABC ja pizzeriat. Kiinalainen ravintola, tuolloin vielä Ruusu nimeltään oli remontissa eikä yhtään Thai-ravintola ollut. Suurella innolla kävin aikoinaan Krua Kun Noi (silloin vielä Krua Siam)- ravintolan avajaisissa. Wille – Olohuone ja Keittiö tuli nimensä mukaan koko kaupungin tunnelmalliseksi olohuoneeksi, jota oli kaivattu.

Sivusta seurasin, miten tappiomieliala paperitehtaan lopetuksen jälkeen muuttui riemuksi biotuotetehtaan investointipäätöksen myötä. Olen suuren teollisuuden maailmasta hyvin kaukana, kun siellä ei tietääkseni runoilijoita rekrytoida mutta yleisen ilmapiirin muutos oli positiivinen asia. Uskallettiin taas unelmoida. Ruuhkaisella Kotakennääntiellä oli tehtaan rakentamisen aikoina suorastaan ”suurkaupunkifiilis”.

Muutettuani Äänekoskelle olin 22-vuotias. Voiko sanoa, että nuoruuteni meni Äänekoskella? Vai oliko se äkkihyppy suoraan keski-ikään? Suomen tehotreeninä toimivat niin asuntokaupat, liiketoimintasuunnitelma kuin laitehankinnatkin. Sain yhdessä mieheni Henryn kanssa rakentaa oman unelman, ”kahden muusikon kodin”. Lapsenikin syntyivät tänne. Joskus mietin voinko enää kuvitella asuvani muualla? Jotkut etsivät paikan, joka tuntuu kodilta eri maissa ja mantereilla. Minulle se löytyi melkein saman tien täältä Hietamasta.

Mikä Äänekoskella on parasta? Tärkeintä täällä on oma koti, jossa saa olla omavarainen toimitilojen suhteen. Pietarin kiinteistökuplaa muistellen arvostan tätä asiaa suuresti eikä Helsingissäkään vastaavaan olisi varaa. Lapset vaativat tilaa, samoin flyygeli ja konserttiharppu. Luonnon läheisyys ja tila ovat asioita, joita ulkomaalaiset vierailijat täällä eniten ihmettelevät. Eräs japanilainen vieraamme sanoi, että meidän kesäkeittiö olisi voinut olla koonsa puolesta tokiolainen yksiö. Peltomaisemia kelpaa ihmetellä, maisema on kuin ikkunasta jatkuvasti muuttuva taideteos. Mustikkaretket lasten kanssa, uinti järvessä kesällä, Kovalan auringonlaskut ja Kapeenkosken luontopolut. Aurinkoinen kesäpäivä Huuhan leikkipuistossa ja jätskipiknikit kirkonrannalla. Ne ovat asioita, joista me täällä eniten nautimme.

Elämässä kannattaa olla realistinen ja ymmärtää ettei kaikkea voi saada. Ei voi asua parhaan konserttisalin vieressä tilavassa kartanossa ja heti muutettuaan löytää paikkansa uuden paikkakunnan yhteisöstä. Jokaisessa asuinpaikassa on omat puolensa. Pietarissa ei kultuuritilojen puutteesta kiistellä mutta omistusasunto voi olla siellä monille elämänmittainen projekti. Itselle jälkimmäinen tärkeämpi, samoin kuin perhe ja lasten kasvuympäristö. Puhdas vesi, turvallisuus ja tila. Niitä ei voi arvostaa liikaa, etenkin kun tietää etteivät ne ole itsestäänselvyys. Sen takia olen edelleen täällä vuosikymmenen jälkeen ja nautin jokaisesta hetkestä täysin rinnoin.

Terveisin

Olga Kolari