14.03.2022

Café Möljä toimii naisenergialla – ”Haluamme nostaa esille alueen historiaa, nimeä myöten”

Marraskuussa 2021 ovensa räväkästi Suolahden joulukadunavajaisissa avannut Café Möljä on toivottu lisäys Suolahden Wanhan Aseman alueen palveluihin. Kahvilan taustalta löytyy nelihenkinen energinen naisjoukko Olennainen ry, joka toivottaa myös miehet tervetulleeksi mukaan toimintaan. Lue alta mistä Möljän nimi on saanut alkunsa ja miten yhteistyöllä kehitetään kulttuurihistoriallisesti merkittävää aluetta.

Olennaiset vievät eteenpäin olennaisia asioita

Olennainen ry on perustettu vastaamaan olennaisten asioiden eteenpäin viemistä. Yhdistyksen ytimessä toimivat Tanja Kinnunen, Minna Kuusjärvi, Jaana Tikkanen ja Piia Flink-Liimatainen. Tällä hetkellä asioita viedään siis eteenpäin naisenergian voimin, mutta miehet toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi mukaan toimintaan. Suolahden Wanhan Aseman henkiin herättäminen on yksi näistä olennaisista asioista, jonka yhdistys koki sydämen asiakseen. Idea tyhjillään olevan asemarakennuksen elvyttämisestä on syntynyt neljän naisen unelmien ja ideoiden palasista sekä niiden yhteen sovittamisesta. Unelmista ja ideoista syntyi marraskuussa ovensa avannut Café Möljä.

Kuva: Marjo Stefansson

Möljä vaalii historiaa nimeä myöten

Vieraspaikkakuntalaiselle ja osalle äänekoskelaisistakin Möljä nimenä herättää kysymyksiä. Mitä nimi tarkoittaa ja mistä se on keksitty? ”Vanhat suolahtelaiset tuntevat Suolahden satama-alueen nimellä Möljä, halusimme kunnioittaa nimessä historiaa. Möljä tarkoittaa sataman aallonmurtajaa, joka on suojainen ja pienten alusten kunnostuspaikka. Möljä on myös satamalaituri, johon johtaa rautatie. Toivomme, että Café Möljä olisi nimensä mukaisesti jokaisen ihmisen arjen suojapaikka, jossa saa voimaantua”, kertoo Tanja Kinnunen Olennainen ry:stä.

Café Möljä sijaitsee Suolahden Wanhan Aseman alueen asemarakennuksessa. Alueen toimintaa on kehitetty viime vuosina ja erityisesti matkailun muutostarpeet ja digitaalinen saavutettavuus-hanke kokosi alueen toimijoita yhteen. Hankkeen loppusuoralla perustettu Café Möljä sopii alueella jo toimivien yritysten ja yhdistysten joukkoon loistavasti. Alueen kulttuurihistoriaa vaalitaan erilaisten toimijoiden yhteistyössä ja alueeseen voit tutustua paremmin hankkeen aikana tuotetun materiaalin avulla.

Kuva: SinijaPete

Tuoretta toimintaa ja tulevaisuuden näkymiä Wanhalla alueella

Kahvilan toiminta alkoi marraskuussa 2021 räväkästi osana Suolahden joulukadun avajaisia. Toiminnan ytimessä on saada Suolahden Wanhan Aseman ja sataman alueelle elinvoimaisuutta. ”Haluamme rakentaa yhteistyötä eri yrittäjien ja toimijoiden kanssa sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä. Haluamme kehittää toimintaa myös yksityisten henkilöiden kautta. Kuka tahansa voi tulla järjestämään Café Möljään ohjelmaa – ideoita ja tekijöitä otetaan vastaan”, kannustavat Olennaiset yhdestä suusta. Café Möljä on avoin kaikille ja Wanhan aseman rakennuksessa on hyvä viettää elämän tärkeitä ja ikimuistoisia hetkiä.  Tulevaisuuden suunnitelmiksi Olennaiset summaavat: ”Ainakin verkostoituminen laajasti eri toimijoiden ja yrittäjien kanssa. Tarjoamme koulutus – ja työnohjauspaketteja sekä työnhyvinvointipaketteja. Haluamme olla myös mukana järjestämässä elinvoimaista ja vireää Wanhan Aseman ympäristöä. Olennainen ry:n puitteissa järjestämme kaikille avoimia tapahtumia ja hyväntekeväisyystempauksia, joista esimerkkinä toimii Rantaraitille pystytetty valon polku.”

Kulttuurihistoriallisella alueella toimiminen vaalii historiaa ja synnyttää uusia tarinoita

Suolahden Wanhan Aseman alue on paikallisten keskuudessa tunnettu ja matkailijoille hieman tuntemattomampi alue, jonka historia alkaa 1800-luvun loppupuolelta. Erityisesti asemarakennuksen ympärille nivoutuu tarinoita lukuisista taiteilijoista, jotka ovat matkoillaan asemalla aikaa viettäneet. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan kerrotaan viettäneen öitä asemarakennuksen salaisessa vinttikamarissa.

”Wanhan Aseman alue on Suolahden sydän ja haluamme pitää rakennuksesta hyvää huolta. Aseman historia on samaan aikaan koskettava ja rohkaiseva. Wanhalla Asemalla on erityinen ilmapiiri ja tuntuu kuin tulisi kotiin. Aseman ovien aukaiseminen on aina yhtä nostalgista ja inspiroivaa”, tunnelmoi Tanja Kinnunen.  ”Tunnemme vastuumme ja meidät saa nöyräksi ajatus suhteestamme paikan historiaan. Haluamme osaltamme jatkaa Wanhan aseman kulttuuriperinnettä. Me olemme luomassa uusia tarinoita tähän merkittävään paikkaan!”, jatkavat Olennaiset ry:n naiset.

Kuva: SinijaPete

Psssst… Mikä on paras piilopaikka Äänekoskella ja millaisia terveisiä haluaisitte lähettää lukijoille?

Ehdottomasti Tallilan aitat talvipakkasella valaistuna! Siellä mieli lepää ja saa rauhassa hengittää kiireen keskellä.

”Tervetuloa kokemaan Café Möljän ainutlaatuinen ympäristö ja rakentamaan kanssamme elinvoimaista Suolahden Wanhan aseman seutua. Nähdään Café Möljässä!”, hihkaisevat Olennaiset ry:n energiset naiset.

Olennainen ry:n ja Café Möljän toimintaan voit tutustua Facebookissa  tai yrityksen verkkosivuilla.

Kuva: Café Möljä