Nuorten ideoima tapahtuma yllättää runsaalla ja monipuolisella ohjelmallaan!

Ensi perjantain ja lauantain 24.-25.5.2024 uudistetuilla Äänemessuilla on todella runsas ja monipuolinen ohjelma. Äänekosken lukio ja kaupungin yrittäjyyskasvatuksen nuoret ovat järjestämässä messuja yhdessä konkariyrittäjä Pekka Häyhän kanssa. Nuorten ideat ja osaaminen näkyy vahvasti tapahtumassa ja sen toteutuksessa.

Äänemessut 2024 järjestetään 24.-25.5. Äänekoskella

Äänekosken lukio hakee aktiivisesti ja rohkeasti uusia innovaatioita ja ratkaisuja yrittäjyyskasvatuksen kehittämiseen ja Äänemessut ovat yksi oivallus ja esimerkki siitä. Äänekoskella haluamme tehdä vaikuttavaa yrittäjyyskasvatusta, kehittää yhdessä paikallista elinvoimaa ja kutsua nuoria mukaan tekemään. Tulevaisuus asuu täällä!

Äänemessuilla on mukana noin sata näytteilleasettajaa ja messuvieraaksi odotetaan ainakin 8 000 henkilöä. Luvassa on mm. monipuolista ohjelmaa koko perheelle, vaalipaneeli, siltatanssit, musiikkia, tuotenäytteitä, muotia, valokuvausta yksin tai lemmikin kanssa, ruokailupiste sekä kahvi- ja lettuteltta.

Messujen järjestelyjä Äänekoski Areena Pankkarilla.

Tietoa, taitoa, taidetta ja viihdettä

Äänekosken kaupungin messupisteellä on mm. ihana sammalseinä some-kuvia varten, esillä on kaupungin tonttitarjontaa sekä Äänekosken kirjasto! Tule lainaamaan kirja, hanki kirjastokortti tai tule muuten vain kurkkaamaan, mitä kirjastolla on messuilla mukana. Menossa mukana on myös kaupungin nuorisopalvelut ja Kesäkaara. Kaupunki tukee 14-18-vuotiaita nuoria kesäyrittäjiä tarjoamalla kesäyrittäjyyssetelin vaihtoehdoksi kesätöille ja osa nuorista kesäyrittäjistä on esillä messuilla myymässä palveluitaan ja tuotteitaan!

Perjantaina messuilla on vieraana paljon Äänekosken kouluja ja päiväkoteja ja ohjelma painottuukin nuoreen makuun. Päivän aikana ulkolavalla esiintyy koulujen omat bändit ja mm. heti aamulla esiintyy Monday Madness. Kaupunginjohtaja Matti Tuononen avaa messut klo 10.30 ulkolavalla. Päivän aikana nähdään mm. paikallisten yritysten muotinäytöksiä sekä Äänekoski-ryijyn esittely.

Perjantain 24.5. messupäivän päätteeksi klo 19 Äänekosken lukio järjestää lukiolla ikärajattoman ANIn keikan. ANI on yksi tämän hetken kuumimmista pop-lupauksista Suomessa. Tapahtuman pääsponsoreina ovat Äänekosken Energia ja Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto. Ovet avautuvat klo 18, liput ovelta 5 euroa.

Lauantaina Äänemessuilla huomioidaan erityisesti lapsiperheitä ja varttuneempaa väkeä. Päivän yksi huippuhetki on klo 13 alkava europarlamenttivaalien vaalipaneeli, johon on saatu edustajia eri puolueista. Paneelissa mukana Ari-Pekka Liukkonen (vihr.), Maria Miala (kok.), Piritta Rantanen (SDP), Lotta Tuominen (vas.) ja Marika Visakorpi (KD). Ajankohtaista keskustelua juontavat Äänekosken lukiolaiset. Klo 14 alkaa perinteiset siltatanssit uudistetulla Pankkisillalla harmonikkamusiikin säestämänä. Lauantaina saadaan kuulla myös muita paikallisia bändejä ja esiintyjiä ja messuvieraille esitellään muotia ja Äänekoski-ryijyä.

Uudistetut Äänemessut 2024 järjestetään pe-la 24.5.-25.5.2024 Äänekosken Pankkari Areenalla ja sen ympäristössä, Kuhnamon rannalla. Messut ovat auki pe klo 10-17 ja la 10-15. Messuille ei ole sisäänpääsymaksua. Käy lukemassa lisää osoitteesta aanemessut.fi. Tapahtumaa järjestämässä Äänekosken lukio. Tervetuloa!

LISÄTIETOJA:

Yrittäjyyskasvatuksen vastuuopettaja, Mika Matilainen, 040 624 0406, mika.matilainen@aanekoski.fi

Yrittäjä Pekka Häyhä, 044 054 7160, peki.hayha@gmail.com

Työvoimapalvelut siirtyvät kuntiin vuoden vaihteessa

TE-toimiston ovet sulkeutuvat ja kuntien palvelupisteet avaavat ovensa 2.1.2025…

Lue lisää

Yritys- ja rahoitusneuvontaa asiantuntemuksella

Business Äänekoski tarjoaa ilmaista yritysneuvontaa äänekoskelaisille ja Äänekoskelle…

Lue lisää

Piristystä rakentamiseen! Äänekosken kaupunki myy tontteja puoleen hintaan

Rakentamisen aloittaminen Äänekoskella ei nyt jää ainakaan tontin hinnasta kiinni,…

Lue lisää

Elinkeinopalvelut muuttivat kaupungintalolle – Business Äänekoski palvelut samasta rakennuksesta

Elinkeinopalvelut muuttivat kaupungintalolle – Business Äänekoski palvelut samasta…

Lue lisää