Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023. Kilpailun pääyhteistyökumppani on Oma Säästöpankki, ja toisena yhteistyökumppanina toimii Patentti- ja rekisterihallitus.

Vuoden Uusyrittäjä -kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka ovat perustaneet yrityksensä Uusyrityskeskuksen avustuksella, ja joiden yritystoiminta on ollut menestyksekästä. Raati valitsee yhden palkittavan ja yleisö oman suosikkinsa. Raadin valitsema Vuoden Uusyrittäjä saa 5 000 euron ja yleisön suosikki 2 500 euron rahapalkinnon. Finaalissa kilpailee kuusi suomalaista uusyrittäjää. KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen edustaa Äänekoskea finaalissa. Yritys tarjoaa kansainvälisille markkinoille kilpailukykyisen, hyvillä käyttöominaisuuksilla varustetun energiapuukouran, jonka elinkaarta on saatu pidennettyä patentoidun moduulirakenteen ansiosta.

Sijoittumisella ja erikoistumisella kilpailuetua

KX-Treeshears Oy, eli suomalaisittain KX-energiakoura on yritys, joka suunnittelee, valmistaa ja myy moduulirakenteisia energiakouria. Yritys valmistaa osia itse, ja hyödyntää myös alihankintayhteistyötä sopivien yritysten kanssa. Yritys aloitti liiketoimintansa haastavaan aikaan keväällä 2020 ja on onnistunut kasvattamaan toimintaansa yllättävistä haasteista huolimatta tai osittain myös niiden ansiosta.

Yrityksen tilat sijaitsevat Yrittäjänkadulla Äänekoskella. Yritykselle on tärkeää toimia juuri Äänekosken alueella, sillä paikallinen sähkö on edullista ja erityisesti rahtihinnat ovat selkeästi edullisia alueella. Kätevät liikenneyhteydet kaikkialle mahdollistavat kannattavan liiketoiminnan alueella.

Saumatonta yhteistyötä yritysneuvojalta

Tossavainen korostaa erityisesti Business Äänekosken yritysneuvojan merkittävää apua yrityksen perustamisen eri vaiheissa. Yritysneuvoja Esa Lehmonen on auttanut monipuolisesti toimimalla eräänlaisena valmentajana erilaisten vaihtoehtojen pohtimisessa ja konkreettisesti muun muassa hankkeen suunnittelussa. Myös tila-asiat ja muutto on mietitty yhdessä eri vaihtoehtoja vertailemalla.

Mikä on energiakoura?

Moduulirakenteinen energiakoura on suunniteltu muun muassa puiden kaatamiseen, katkomiseen ja kuormaukseen. Energiapuukoura on kaivinkoneeseen liitettävä metsätyön väline, jolla raivataan vesakoita ja harvennetaan metsiä, jotta metsätöiden jäljiltä jäisi siisti lopputulos ja puusta saataisiin kaikki hyöty irti. Kouran avulla kerätään energiapuuta hakelämmitystä varten, eli hyödynnetään pientä puustoa, joka olisi muuten näköhaittana tai poistettava joka tapauksessa.

Äänestä suosikkisi voittoon!

Lisätietoja:

Elinvoimajohtaja Sari Åkerlund

050 598 7447

sari.akerlund@aanekoski.fi

Työvoimapalvelut siirtyvät kuntiin vuoden vaihteessa

TE-toimiston ovet sulkeutuvat ja kuntien palvelupisteet avaavat ovensa 2.1.2025…

Lue lisää

Yritys- ja rahoitusneuvontaa asiantuntemuksella

Business Äänekoski tarjoaa ilmaista yritysneuvontaa äänekoskelaisille ja Äänekoskelle…

Lue lisää

Äänemessut ovat täällä pian!

Nuorten ideoima tapahtuma yllättää runsaalla ja monipuolisella ohjelmallaan! Ensi…

Lue lisää

Piristystä rakentamiseen! Äänekosken kaupunki myy tontteja puoleen hintaan

Rakentamisen aloittaminen Äänekoskella ei nyt jää ainakaan tontin hinnasta kiinni,…

Lue lisää