Ensi vuoden Äänemessuja 2025 suunnitellaan parhaillaan. Äänemessut järjestetään Pankkarilla ja sen ympäristössä 23.-24.5.2025, perjantaina klo 10-18 ja lauantaina klo 10-16. Tapahtuman tuotto käytetään Äänekosken nuorten hyväksi. Messujärjestelyistä vastaa Äänekosken kaupunki ja opetuksen ja kasvatuksen toimiala: lukion ja koulujen yrittäjyyskasvatuksen väki.
Äänekosken kaupunki ja lukio hakevat yhdessä aktiivisesti ja rohkeasti uusia innovaatioita ja ratkaisuja yrittäjyyskasvatuksen kehittämiseen. Äänemessut on yksi oivallus ja esimerkki siitä.
– Äänekoskella haluamme tehdä vaikuttavaa yrittäjyyskasvatusta, kehittää yhdessä paikallista elinvoimaa ja ottaa nuoret mukaan tekemään. Äänekosken kaupunki haastaakin asukkaat, yritykset ja toimijat mukaan messuille ja luomaan yhdessä nuorten kanssa unohtumattoman tapahtuman! Äänekoski on aidosti nuorten kaupunki, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.
Nuorten ideat ja osaaminen näkyvät vahvasti tapahtumassa ja sen toteutuksessa. Tapahtuman toteuttamisessa nuoria tukee koko kaupungin väki.
– Messuohjelmaa suunnitellaan parhaillaan nuorten kanssa ja luvassa on runsas ja monipuolinen kattaus. Tekemistä ja kokemista tulee olemaan kaikenikäisille, yrittäjyyskasvatuskoordinaattori Mika Matilainen kertoo.
– Messujen järjestäminen on luonteva paikka toimialojen välisen yhteistyön tiivistämiseen. Voimme yhdessä mahdollistaa nuorten ideoita ja tekemistä, ja auttaa heitä sitä kautta löytämään omia vahvuuksiaan, opetus- ja kasvatusjohtaja Niina Rautanen sanoo.
Messupaikkojen hinnasto julkaistaan pian ja paikkojen myynti aloitetaan jo nyt syksyn aikana.
Viime kevään Äänemessuilla oli mukana noin sata näytteilleasettajaa ja tuhansia messuvieraita Äänekoskelta ja lähikunnista. Äänemessut tarjosi markkinointipaikan myös kaupungin nuorille kesäyrittäjille, jotka esittelivät messuilla palveluitaan ja tuotteitaan. Myös nuorten bändit esiintyivät messuilla.
Uudistetut Äänemessut 2025 järjestetään pe-la 23.5.-24.5.2024 Äänekosken Pankkari Areenalla ja sen ympäristössä, Kuhnamon rannalla. Messut ovat auki pe klo 10-18 ja la 10-16. Messujen verkkosivut osoitteessa aanemessut.fi (sivusto päivitetään pian). Tervetuloa!

22.1.2025
Killinki Konginkangas palvelee uudella ilmeellä ja palolla
Oululainen Jani Mustalahti on aina rakastanut Konginkangasta. Hänen vanhempansa ovat…
20.12.2024
Etätyöpisteiden vähäisen käytön vuoksi ÄäneHubin toiminta muuttuu
ÄäneHubin toiminta muuttuu 21.12.2024 alkaen etätyöpisteiden vähäisen käytön vuoksi.…
18.12.2024
Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueella valmistaudutaan TE-palvelujen siirtoon – Palveluissa voi olla vuoden alussa ruuhkaa
Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue palvelee työnhakijoita ja työnantajia vuoden 2025…
4.12.2024
Metsä Woodin muutosneuvottelut päättyivät
Metsä Wood tiedotti 4.12.2024, että Suolahden tehtaiden lokakuussa käynnistyneet…