Valtiovarainministeri Riikka Purra vieraili lauantaina 1.3.2025 Äänekoskella ja tapasi kaupungin ja Valtran johtoa.

– Valtiovarainministeri Riikka Purra oli aidosti kiinnostunut Äänekosken tilanteesta. Keskustelimme Äänekosken teollisuutta tukevista tiehankkeista, työllisyysuudistuksen rahoituksesta sekä valtionosuuksista. Tapaaminen onnistui hyvin ja keskustelimme asioista rakentavassa hengessä, kaupunginjohtaja Matti Tuononen kertoo.

– Ministeri Purra otti Äänekosken toiveet ja murheet tosissaan. Hän oli aidosti kiinnostunut meistä ja pyysi, että lähetämme hänelle vielä sähköpostitse lisätietoja keskustelluista asioista. Oli hienoa, että saimme tapaamiseen mukaan myös suurteollisuuden näkemyksen, kun Valtran toimitusjohtaja Mikko Lehikoinen tuli mukaan kertomaan Valtran tilanteesta. Äänekosken kaupunki ja alueen yritykset tekevät saumatonta yhteistyötä. Rakennamme tätä kaupunkia yhdessä, Tuononen sanoo.

Elinkeinoelämän rakennemuutoksen eli Metsä Woodin vaneritehtaan lopettamisuutisen ja Valtran henkilöstövähennysten myötä Äänekoski on saanut viime aikoina runsaasti ministereitä ja kansanedustajia vieraaksi.

– Äänekosken kaupunki on saanut viestinsä ja toiveensa hyvin perille Suomen valtion johdolle, mihin olemme tyytyväisiä. Valtio ottaa kaikki instrumentit käyttöön tilanteen auttamiseksi, Tuononen sanoo.

Äänekoskella tulevaisuuden rakentamisen henki on vahva. Tavoitteena on saada kaikille työtä ja kasvattaa alueen elinvoimaa.

– Olemme huolissamme asukkaidemme tulevaisuudesta ja etsimme koko ajan ratkaisuja ja teemme kaiken voitavamme tilanteessa, Matti Tuononen sanoo.

Kuvassa vasemmalta oikealle henkilöstöpäällikkö Hanna Gore, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen, valtiovarainministeri Riikka Purra, kaupunginvaltuuston jäsen Lauri Lax, opetus- ja kasvatusjohtaja Niina Rautanen, kaupunginjohtaja Matti Tuononen, työllisyysaluejohtaja Tiina Mäenpää, talousjohtaja Tapani Hämäläinen ja Valtran toimitusjohtaja Mikko Lehikoinen.

Yrittäjät Julia Vuoristo ja Teresia Tasma kahvilansa edessä.

Café Ester ylitti alkuodotukset – uusi kahvila löysi nopeasti asiakkaansa Äänekoskella

Yritysidea ei aina synny yhdessä illassa. Joskus haave kulkee mukana vuosia ja nousee…

Lue lisää

Äänekosken kiertotalouspuisto toisi työpaikkoja ja säästäisi luontoa ja rahaa

”Täällä ihan joka tasolla halutaan kehittää ympäristöasioita” Matti Kallio on aloittanut…

Lue lisää

Luonnontuoteala tarjoaa uusia mahdollisuuksia Keski-Suomessa – selvityshanke loi pohjaa alan kehittämiselle

Keski-Suomessa on tunnistettu merkittävää potentiaalia luonnontuotealan kehittämiselle.…

Lue lisää

Äänekosken kasvuohjelman päätteeksi palkittiin 4 yritystä

Lokakuun alussa käynnistynyt Äänekosken kasvuohjelma juhlisti yritysten onnistumisia Pro…

Lue lisää