Metsä Group rakentaa Äänekoskelle uuden Kerto LVL -tehtaan yhteyteen tutkimus- ja kehityslaboratorion viilupohjaisten puutuotteiden tutkimiseksi ja kehittämiseksi. Uusi laboratorio valmistuu vuoden 2025 loppuun mennessä. Investoinnin arvo on noin kuusi miljoonaa euroa.

Laboratorio toimii testiympäristönä, jossa tutkitaan ja kehitetään uusia korkean jalostusarvon viilupohjaisia puutuotteita yhteistyössä Metsä Groupin kumppaniverkoston kanssa. Investointi luo edellytykset materiaalitehokkaiden kantavien rakenteiden koestamiselle ja mahdollistaa myös laajempaan raaka-ainepohjaan perustuvan tuotetutkimuksen.

– Kehitämme tuotteidemme valmistusprosessia materiaalitehokkuuden parantamiseksi ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Tavoitteemme on, että raaka-aineemme hyödynnetään tarkkaan ja tuottaa mahdollisimman suurta lisäarvoa. Uuden kehityslaboratorion myötä tutkimus- ja kehityshankkeidemme läpimenoaika nopeutuu merkittävästi, mikä vauhdittaa tuoteportfoliomme kehittämistä pitkällä aikavälillä, sanoo Metsä Woodin toimialajohtaja Jaakko Anttila.

Äänekosken tehdasalue on Metsä Groupin suurin, ja siellä sijaitsevat yhtiön kartonki- viilu-, ja biotuotetehtaat. Tehdasalueelle rakennetaan parhaillaan uutta Kerto LVL -tehdasta, jonka tuotannon on arvioitu käynnistyvän loppuvuodesta 2026. Lisäksi Äänekoskella sijaitsevat Metsä Groupin Kuura-tekstiilikuidun ja Muoto-kuitutuotteen koetehtaat. Tehdasalueelle on myös rakenteilla ligniinituotteiden koetehdas, joka valmistuu suunnitelmien mukaan loppuvuonna 2025.

Lisätiedot:

Jaakko Anttila, toimialajohtaja, Metsä Wood, 050 406 0614, etunimi.sukunimi[at]metsagroup.com

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen asiantuntijat jalkautuvat 13 kuntaan

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue palvelee 13 kunnan työnhakijoita ja työnantajia ja…

Lue lisää

Äänekosken kaupungin hankintoja kehitetään – Rakennusalan toimijoita kutsutaan yhteistyöhön

Äänekosken kaupungin hankintatoimen kehittämiseksi käynnistetään kehitysprojekti.…

Lue lisää

Äänekosken kaupungin tilinpäätös on 2,7 miljoonaa euroa plussalla

Äänekosken kaupunki teki viime vuonna 2024 selvästi ennakoitua vahvemman tuloksen.…

Lue lisää

Äänekosken 200 000 euron rakennemuutosrahalla rakennetaan elinkeinoelämän kasvun mahdollisuuksia  

Keski-Suomen liitto on myöntänyt Äänekosken kaupungille tukea 160 000 euroa. Rahoitusta…

Lue lisää