Äänekosken synkät uutiset jatkuivat tänään 11.10.2024, kun Valtra ja ACGO kertoivat aloittavansa muutosneuvottelut, jotka koskevat teknologiateollisuuden toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen piiriin kuuluvia henkilöitä. Neuvottelut koskevat yhteensä 100 työtehtävää Suomessa. Suolahden tehtaalla vähennys koskee noin 60 toimihenkilötyöpaikkaa. Valtralla työskentelee Suolahden traktoritehtaalla kaikkiaan noin 1 300 henkilöä. Syynä muutosneuvotteluille on markkinoiden muutos ja yhtiön uudet toimintatavat.
– Olemme äärimmäisen huolissamme asukkaittemme työpaikoista ja tulevaisuudesta, jos irtisanomiset toteutuvat. Teemme kaikkemme ja etsimme ratkaisuja myös Suomen hallitustasolta asti, jotta työpaikkojen menetyksiltä vältyttäisiin Äänekoskella. Kaupungilla on mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteeseen mm. hakemalla tukea valtiolta ja tekemällä tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden, viranomaisten ja poliittisten päättäjien kanssa. Etsimme ratkaisuja yhdessä, jottei alueen työttömyys kasvaisi, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.
Äänekosken kaupunki on aloittanut rivakasti neuvottelut mm. asianosaisten yhtiöiden, Suomen hallituspuoleiden kansanedustajien ja ministereiden, TEM:n, Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Keski-Suomen liiton kanssa.
Äänekosken kaupungin johto tekee asiassa kaiken voitavansa.
– Voimia kaikille, joita ja joiden perheitä tämä uutinen nyt koskettaa, Tuononen sanoo.
Lisätietoja:
Kaupunginjohtaja Matti Tuononen, 040 572 3239, matti.tuononen@aanekoski.fi
30.4.2025
Metsä Group rakentaa Äänekoskella tutkimus- ja kehityslaboratorion puuviilutuotteiden kehittämiseksi
Metsä Group rakentaa Äänekoskelle uuden Kerto LVL -tehtaan yhteyteen tutkimus- ja…
23.4.2025
Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen asiantuntijat jalkautuvat 13 kuntaan
Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue palvelee 13 kunnan työnhakijoita ja työnantajia ja…
31.3.2025
Äänekosken kaupungin hankintoja kehitetään – Rakennusalan toimijoita kutsutaan yhteistyöhön
Äänekosken kaupungin hankintatoimen kehittämiseksi käynnistetään kehitysprojekti.…
27.3.2025
Äänekosken kaupungin tilinpäätös on 2,7 miljoonaa euroa plussalla
Äänekosken kaupunki teki viime vuonna 2024 selvästi ennakoitua vahvemman tuloksen.…