Äänekosken kaupunki on saanut 256 180 euron rahoituksen uuden kiertotalouspuiston suunnitteluun ja toteutuksen valmisteluun. Hanke saa tukea Keski-Suomen ELY-keskukselta toimintaympäristön kehittämisavustuksena, ja se on Euroopan Unionin osarahoittama.
Hankkeen nimi on ”Äänekosken kiertotalouden kasvualusta – Koukkuniemi” ja sen tavoitteena on luoda vahva pohja uusille kiertotalousinnovaatioille ja elinkeinojen kasvulle Äänekoskella. Suunnitteilla oleva kiertotalouspuisto Koukkuniemeen kokoaa yhteen alueen yrityksiä ja uusia toimijoita, jotka hyödyntävät jätteitä, kierrätysmateriaaleja ja biopohjaisia raaka-aineita kestävän liiketoiminnan perustana.
– On hienoa, että saamme alueelle hankerahoitusta, jolla voidaan rakentaa konkreettisia edellytyksiä uudelle liiketoiminnalle ja uusille työpaikoille. Kiertotalouspuisto vahvistaa Äänekosken asemaa kiertotalouden edelläkävijänä ja luo pohjan uudenlaisille innovaatioille ja yhteistyölle, toteaa Äänekosken kaupungin elinvoimajohtaja Sari Åkerlund.
Hankkeen myötä Äänekoski vahvistaa bio- ja kiertotalouden elinkeinoja sekä selkeyttää kiertotalouden profiilia omana toimialanaan. Kiertotalouspuisto tukee kaupungin kiertotaloustavoitteita vähentämällä neitseellisten raaka-aineiden tarvetta, parantamalla resurssitehokkuutta ja edistämällä vähäpäästöistä liiketoimintaa.
Ennen hankkeen varsinaista käynnistymistä Äänekosken kaupunki avaa projektipäällikön tehtävän haettavaksi. Tehtävä on määräaikainen kahden vuoden pesti ja työn on mahdollista alkaa jo kuluvan vuoden aikana. Projektipäälliköltä odotetaan vahvaa ymmärrystä kiertotaloustoiminnasta sekä hyviä verkostoja alan toimijoihin.
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan alueen kiertotaloustoimijat, raaka-ainevirrat ja materiaalit sekä kehitetään puiston liiketoimintamalli ja toimintamalli. Suunnitelmissa on myös mm. massapörssi materiaalivirtojen hallintaan sekä Hackathon-innovaatiokilpailu, jonka avulla etsitään uusia toimijoita ja ratkaisuja puistoon.
Äänekoskella on vahvat teolliset perinteet, mutta myös halu uudistua ja hyödyntää uusia mahdollisuuksia. Suunnitteilla oleva kiertotalouspuisto vahvistaa tätä kehitystä ja tarjoaa alustan uusille tuotteille, palveluille sekä liiketoimintamalleille ja luo samalla kestävää kasvua keskelle Suomea.
Lisätietoja:
Elinvoimajohtaja Sari Åkerlund, 050 598 7447, sari.akerlund@aanekoski.fi
15.12.2025
Äänekosken kasvuohjelman päätteeksi palkittiin 4 yritystä
Lokakuun alussa käynnistynyt Äänekosken kasvuohjelma juhlisti yritysten onnistumisia Pro…
28.11.2025
Puolen miljoonan euron hankerahoitus vauhdittaa uudenlaista koulutusyhteistyötä ja työllistymistä Pohjoisessa Keski-Suomessa
Pohjoiseen Keski-Suomeen on saatu hankerahoitusta, jonka avulla voidaan tarjota uusia…
6.11.2025
”Äänekoskella työskentely on ollut avointa, ratkaisukeskeistä ja toinen toisiamme tukevaa”
Työllisyysaluejohtaja Tiina Mäenpää lähtee johtamaan Kuopion työllisyysaluetta Pohjoisen…
26.9.2025
Äänekosken kasvuohjelmaan 15 yritystä
Äänekosken kasvuohjelmaan on valittu 15 yritystä. Ohjelman tavoite on vauhdittaa…