08.09.2020

ANNETAAN ASIANTUNTIJAN KERTOA MILTÄ TULEVAISUUS NÄYTTÄÄ ÄÄNEKOSKELLA

Äänekoskella on loistava tulevaisuus, monella mittarilla mitattuna. Sitä loistavampi se on, mitä enemmän me täällä puhallamme yhteen hiileen eri toimijoiden kanssa yhteistyössä. Näin me saamme tänne hyvinvointia ja viihtyisyyttä.

Meille tarjotaan edelläkävijän roolia biokiertotaloudessa biotuotetehtaan imussa syntyvän uuden liiketoiminnan kautta. Moni on varmasti odottanut nopeita käänteitä uusien tuotteiden kanssa, mutta kyseessä on pitkän kehitystyön vaatima toiminta, jota on päästävä testaamaan eri mittaluokissa ja tilaratkaisutkin on järjestyttävä. Näitä mahdollisuuksia on rakennettu kuitenkin täällä koko ajan ja uutta syntyy. Viimeisimpänä uutisoitu Metsä Springin ja Valmetin 3d-pakkauspilotin rakentaminen.

Äänekoskella yritysten t&k panokset ovat huippuluokkaa verrattuna moniin Suomen kuntiin. Olemme täällä todella korkean teknologian äärellä. Hienoa nähdä mm. kohta 70-vuotiaan Valtran kehityskaari vuosien saatossa – todellinen smart touch.

Myös palveluverkoston laajenemiselle on tilaa ja tulevaisuudessa myös tarvetta enenevissä määrin.

Kaupunki haluaa myös panostaa matkailuun ja luoda puitteita, niin menneisyyteen kuin tulevaisuuteenkin katsovaan luonto- ja teollisuusmatkailuun. Suunnitelmissa siintää mm. tulevaisuustalo, jonka kautta pystytään tuomaan esille meidän alueen osaamista biokiertotalouden kentässä sekä testaamaan uusia tuotteita, kouluttamaan ihmisiä. Suolahden Wanhalla Asemalla taas päästään historian havinaan hienossa miljöössä lättähattujen ja höyrykoneiden voimin. Huomioimatta ei kannata jättää myös useita luontokohteita, joita on ruukattu vähän kätkemään. Näihin ympäristöihin on hieno tuoda jatkossa myös erilaisia tapahtumia.

Mitä tulee vielä asumiseen, niin täältä löytyy hyviä, erilaisia, kustannuskilpailukykyisiä asumisratkaisuja erilaisissa miljöissä. Palvelut ovat lähellä ja koulut kunnossa sekä harrastusmahdollisuudet monipuoliset. Täällä on hyvä tulevaisuuden tekijöiden kasvaa.

 

Sari Åkerlund, Plänet B projektijohtaja Äänekosken kaupunki