Metsä Wood tiedotti 4.12.2024, että Suolahden tehtaiden lokakuussa käynnistyneet muutosneuvottelut ovat päättyneet. Suolahden tehtaiden vakituiselle henkilöstölle tarjotaan työtä muissa Metsä Groupin tuotantolaitoksissa.
Suolahden koivuvaneritehtaalla tuotanto päättyy maaliskuun 2025 loppuun mennessä ja havuvaneritehtaan tuotanto päättyy viimeistään vuoden 2026 loppuun mennessä. Muutosneuvottelut koskivat tehtaiden koko henkilöstöä noin 370 henkilöä.
– Äänekosken kaupunki on kiitollinen siitä, että työnantaja Metsä Wood hoitaa vastuullisesti nämä muutosneuvottelut ja on aidosti huolissaan henkilöstöstään. Ensivaiheessa, kun koivuvaneritehdas loppuu, irtisanomisilta todennäköisesti vältytään kokonaan, kaupunginjohtaja Matti Tuononen toteaa.
– Olen keskustellut Metsä Woodin toimialajohtaja Jaakko Anttilan kanssa. Muutosvaiheessa lomautuksia tulee väistämättä, mutta kun uusi tehdas valmistuu, sinne sijoittuu suurin osa koivuvaneritehtaan työntekijöistä. Myös oppisopimuksella koulutetaan työntekijöitä ja osa siirtyy havuvanerin valmistukseen.
– Vuosi 2025 näyttää nyt paremmalta ja työntekijät pääsevät joulun viettoon paremmilla mielin, Tuononen sanoo.
Lisätietoja:
Kaupunginjohtaja Matti Tuononen, 040 572 3239, matti.tuononen@aanekoski.fi
Metsä Woodin toimialajohtaja Jaakko Anttila, 050 406 0614, jaakko.anttila@metsagroup.com
11.9.2026
Seutukaupunkeihin suunnitteilla kymmenien miljardien investoinnit – siirtymä energia- ja digitaalisen infrastruktuurin investointeihin on tapahtunut nopeasti
Seutukaupunkiverkoston investointikysely kertoo merkittävästä meneillään olevasta…
11.8.2026
Metsä Group investoi 25 miljoonaa euroa Muoto-kuitupakkausten tuotantoon Äänekoskelle
Metsä Groupin Muoto™-tuotteet mahdollistavat muovin korvaamisen muun muassa…
6.8.2026
Kuuntele Business Äänekoski podcast
Kuuntele YouTubesta uusi Business Äänekoski podcast-jakso!
Kuuntele jakso tästä!
22.6.2026
Koukkuniemen kiertotalouspuistoa suunnitellaan yhdessä yritysten kanssa
Kiertotalous luo uusia mahdollisuuksia ja nyt niitä rakennetaan yhdessä Äänekoskella.…